Loton tulokset voi tarkistaa helposti ja hauskasti

Suomalaiset ovat tunnetusti lottokansaa. Lotto on edelleenkin monelle suomalaiselle mieluisa ja jännittävä harrastus. Sillä on maassamme pitkät perinteet ja sen parissa on viihdytty ja jännitetty vuosikymmenien ajan. Perinteistä lottoa on tarjonnut Suomessa Veikkaus, mutta lotto on saanut myös digitaalisia elementtejä.

Lotto on Suomen suosituin rahapeli ja lähes jokainen suomalainen aikuinen on kokeillut sitä ainakin kerran elämässä. Moni pelaa sitä säännöllisesti, jotkut jopa kerran viikossa vakionumeroillaan. Lotolla on siis paikkansa suomalaisessa rahapelaamisen perinteissä ja niiden tuloksia jännitetään ja niistä uutisoidaankin joka viikko.

Veikkaus lotto siirtyi kanavalta toiselle

 

Veikkaus lotto sisältää mielenkiintoisen historian. Viimeaikaiset käänteet ovat liittyneet televisiolähetyksen tarjoajaan. Se oli pitkään Ylen vastuulla, mutta noin kymmenen vuotta sitten se siirtyi MTV3-kanavalle. Lähetyksen päivä on edelleen lauantai, mutta se viivästyi noin tunnilla.

Lisäksi lotto on saanut paljon digitaalisia vaikutteita. Vaikka lottoa pelataan runsaasti perinteisin menoin, voi sitä harrastaa myös netissä. Suomalaista rahapelaamista hallitsee kyllä Veikkaus, mutta ulkomaalaiset sivustoilla voi pelata erilaisia nettipelejä Suomestakin käsin.

Tämä on vaikuttanut lottoonkin ja sitä tarjoaa jännittävine tuloksineen moni pelisivusto. Tuloksetkin ovat nähtävillä helposti samalta pelintarjoajalta ja koko homman voi suorittaa poistumalta kotioveltaan. Nettipelaaminen voi tuoda mukavaa vaihtelua perinteiseen pelaamiseen.

Veikkaus lotto arpoo viralliset numerot

 

Loton suosion salaisuus on suuret voitot pienillä panostuksilla. Päävoitot ovat kuitenkin erittäin epätodennäköisiä, joten lottoa kannattaa harrastaa ensisijaisesti hauskanpidon vuoksi. Vaikka panostukset ovat suhteellisin pieniä, pitää lotossakin muista maltti ja kohtuus. Näin pelaaminen on todennäköisesti mielekkäämpää pitkällä aikavälillä.

Lotossa on yhteensä 40 arvontanumeroa. Veikkaus arpoo näistä seitsemän numeroa ja yhden lisänumeron. Pääpotin saa, jos on arvannut seitsemän oikein. Näiden lisäksi arvotaan vielä yksi plusnumero. Nämä muodostavat loton viralliset tulokset, jotka julkaistaan suorassa televisiolähetyksessä.

Arvontaa valvovat loton viralliset valvojat, jotka varmistavat ennen lähetystä, että lottokone toimii odotetulla tavalla. Tämä todetaan koearvontoja suorittamalla. Varsinainen lottoarvonta tapahtuu suorassa lähetyksessä, jota isännöi tai emännöi lottojuontaja. Hän käynnistää koneen ja valvojat seuraavat toimintaa vieressä.

Moni lottoaja suosii veikkauksessaan tiettyjä suosikki- ja onnennumeroitaan. Niitä ovat esimerkiksi lähimmäisten merkkipäivät tai muut merkittävät luvut. Eniten veikattuja lottonumeroita on itseasiassa kirjattu tilastoihin ja ne ovat muun muassa 3, 9 ja 15. Joillekin on mieluisaa veikata myös suora rivi, yhdestä seitsemään.

Kun arvonta on suoritettu, sulkevat viralliset valvojat lottokoneen. Lottokone siirretään lukittuun kaappiin, joka nostetaan esille taas seuraavalla arvontakierroksella. Turvallisella säilytyksellä halutaan varmistaa, ettei kukaan voi manipuloida loton tuloksia. Lottokoneita on käytössä kaksi ja niitä käytetään vuorotellen. Lottokoneen vaihdon yhteydessä vaihdetaan myös pallosetti.

Seuraa loton tuloksia ja pidä hauskaa

 

Monet pitävät perinteistä, mutta loton tuloksia ei aina tarvitse seurata samalla kaavalla. Jos kaipaat vaihtelua lauantai-iltoihisi, voit lisätä loton tuloksien seurantaan hauskoja elementtejä. Näin tuloksien seuraamisesta voi tulla hauskempaa ja se virkistää mieltä pidempään.

Jos seuraat lottoa perheesi tai ystäviesi kanssa, voitte kehittää pieniä leikkimielisiä kilpailuja seurannan lomaksi. Voitte porukalla sopia, että parhaiten veikannut lottoaja saa saavutuksistaan pienen palkinnon.

Sen ei tarvitse olla mitään prameaa, vaan siihen riittää hyvin esimerkiksi suklaata tai juustoa viikonlopun herkutteluun. Palkinnoksi voidaan sopia myös yhdessä sovittu rahasumma, joka annetaan porukan voittajalle.

Hauskanpidon voi kääntää myös päinvastaiseen suuntaan. Loton tuloksien tiimellyksessä voitte antaa lohdutuspalkinnon heikoimmin veikanneelle pelaajalle. Hän voi saada niin ikään jotain pientä purtavaa. Oli valinta mikä tahansa, pääasia on hauskanpito yhdessä.

Most read

Load more